RUOKINTAKoira ruokitaan hoitolassamme yhtä monta kertaa päivässä kuin mihin se on kotonakin tottunut. Hoitomaksuun kuuluvat yleisimmät kuivamuonat ja saatavana on haluttaessa myös riisi/liha- tai riisi/kana vaihtoehdot. Erikoisruokavaliota noudattavat koirat varaavat mukaansa omat eväät. Omien ruokien tuominen huomioidaan hoitohinnassa.
ULKOILUKoirat lenkitetään hoitolassamme 3–4 kertaa päivässä. Lenkit tehdään läheisillä rauhallisilla metsäteillä tai metsässä. Lenkille lähdetään joko yksin tai omistajan luvalla sopivien koirakavereiden kanssa. Lenkkien lisäksi koirilla on mahdollisuus oleilla hoitolan edustalla sijaitsevissa kahdessa 30 neliön ulkoilutarhassa. Tarhat ovat rauhallisessa paikassa, mutta kuitenkin ”ihmisten ilmoilla” niin, että koirat voivat niistä seurata ympäristön tapahtumia ja vaikkapa tilan omien koirien vauhdikkaita leikkejä. Tarhoissa on osittaiset katot sateen varalle ja suojaksi auringonpaahdetta vastaan sekä vesiastiat.
|
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.